Die letzte Winterwochenende in Berlin.

Tajusin tänään aamulla, että viime viikonloppu oli viimeinen talviviikonloppu, jonka vietin täällä. Perjantaina kutsuu Suomi ja sitten olenkin mitä luultavimmin viisi viikkoa muualla kuin Berliinissä. Enkä ole koskaan ollut noin pitkää aikaa putkeen poissa kotoa. Kyllä, täällä mun koti nyt on.

Tiistaina sain puhuttua Ellan kanssa ja nyt on paljon leppoisampi fiilis asumisesta, enkä enää mieti muuttamista. Luulen, että suurin osa ongelmasta oli vain mun päässä.
Mun huone on sitäpaitsi tosi kotoisa. (Yritän jossain vaiheessa esitellä sen teille. Menee kyllä varmaan huhtikuulle.)

Perjantaina kävin vihdoin ostamassa itselleni ne pitsiverhot, joista joskus puhuin. Asun toisessa kerroksessa (eli suomalaisittain kolmannessa) ja mun verhot on niin raskaat, että en suuren huonekorkeuden takia saa niitä helposti kiinni. Tarvitsin vähän suojaa tuohon ikkunan eteen, kun siitä on kuitenkin näkymä tielle. Ja ainakin kerran joku on nähnyt mut hippaloimassa pelkissä pikkuhousuissa niin, että on katseellaan ikkunan läpi mulle siitä ilmoittanut. Tarvitsin siis edes vähän suojaa ikkunaan. En kyllä ole ihan varma, auttaako pitsiverho ollenkaan.

Onneksi vastapäisessä talossa ei ole ikkunoita.

Viikonloppu oli vähän tylsä, mutta sunnuntaina sain itseni pitkästä aikaa valoisan aikaan kävelylle. Kävelin yhteensä noin 7,5 kilometriä. Ensin Möckernbrückeltä Schlesisches Torille ja sitten Neuköllnin ja Alt-Treptow rajalle. Matkan varrella Görlitzer Partkissa lapset laski kelkoilla mäkeä, vaikka lunta on reilu sentti ja ruoho näkyi. Ei kateeksi käy niitä, jotka keväällä laittavat nurmikkoa kuntoon.
Landwehrkanalin jäällä oli ihmisiä kävelemässä ja luistelemassa. Uskaltauduin sinne itsekin.

Ihmisiä oli silmänkantamattomiin ja taustalla soi tekno.

Huomenna on viimeinen tentti ja torstaina ajattelin vielä mennä kunnolla klubille.

Bis gleich!