Viikon joulureissu Suomeen olisi voinut olla rentouttavampi.
Ajattelin, että nukun univelat pois ja saan ajatukset selviksi. Päinvastoin kävi. Univelkaa on ainakin tuplasti viikon takaiseen verrattuna ja monimutkaisten ajatusten määrä on varmaan ainakin triplaantunut. Ja vaikka ei olisi huvittanut vielä tulla takaisin, oli kotiinpaluu ihan hyvä juttu. Täällä oon kuitenkin niin kaukana kaikista jutuista, että en pysty niitä Feisbuuktsättiä ja Skypeä konkreettisemmin selvittämään. (Psst, mut saa lisätä Skypessä kontaktiks!) Ja vaikka ajoittain tuntuu, että oon umpikujassa, niin se umpikuja on konkreettisesti kuitenkin Suomessa ja sen vaikutus haalenee vähän.
Pari joululomafiilistelykuvaa Käpylästä, Väinölänkadulta.
Oon joutunut turvautumaan Video Worldiin taas muuton jälkeen, kun nettiyhteys täällä on niin huono, että netistä leffojen katsominen ei yksinkertaisesti onnistunut. Oon saattanut vierailla tuossa parinsadan metrin päässä sijaitsevassa putiikissa ehkä vähän turhan monta kertaa, kun yksi työntekijöistä alkoi kuittailla mulle pari viikkoa sitten: Kun vuokrasin yhtä leffaa palauttaessani toisen, se kysyin onko mulla maratoni menossa. Ja kun seuraavan kerran kävin, kysyi se sama jäbä, että aionko taas tulla kahdesti vuokraamaan. Ja tänään se oli taas töissä. Ja kertoi mulle, että on sen viimeinen päivä. Kommentoin siihen ehkä vähän turhan pettyneen ja yllätyneen kuuloisesti echt?!, mutta kyllä mua oikeestikin surettaa. Se oli hirmu mukava ja olis kyllä saanut pyytää mut edes treffeille! Tai olisin halunnut vähintään toivottaa sille alles gute, mutta kun palautin leffat, oli se je tiessään. Että se mun orastavasta romanssista videovuokraamon työntekijän kanssa.
Lopuksi vielä Radio Fritzillä viime aikoina soinut kappale, jota oon fiilistellyt.
