Echt?!

Joulukuu on ollut pimeä ja märkä. Enkä ole tehnyt mitään. Nukkunut pommiin, yrittänyt pysyä luennoilla hereillä, opiskellut kirjastossa liian vähän, katsonut elokuvia, katsonut elokuvia, katsonut elokuvia. Sosiaalisen kanssakäyminen on rajoittunut videovuokraamon työntekijöihin ja satunnaisiin kirjaston aulassa tapaamiini tuttuihin.

Viikon joulureissu Suomeen olisi voinut olla rentouttavampi.
Ajattelin, että nukun univelat pois ja saan ajatukset selviksi. Päinvastoin kävi. Univelkaa on ainakin tuplasti viikon takaiseen verrattuna ja monimutkaisten ajatusten määrä on varmaan ainakin triplaantunut. Ja vaikka ei olisi huvittanut vielä tulla takaisin, oli kotiinpaluu ihan hyvä juttu. Täällä oon kuitenkin niin kaukana kaikista jutuista, että en pysty niitä Feisbuuktsättiä ja Skypeä konkreettisemmin selvittämään. (Psst, mut saa lisätä Skypessä kontaktiks!) Ja vaikka ajoittain tuntuu, että oon umpikujassa, niin se umpikuja on konkreettisesti kuitenkin Suomessa ja sen vaikutus haalenee vähän.

Pari joululomafiilistelykuvaa Käpylästä, Väinölänkadulta.

Oon joutunut turvautumaan Video Worldiin taas muuton jälkeen, kun nettiyhteys täällä on niin huono, että netistä leffojen katsominen ei yksinkertaisesti onnistunut. Oon saattanut vierailla tuossa parinsadan metrin päässä sijaitsevassa putiikissa ehkä vähän turhan monta kertaa, kun yksi työntekijöistä alkoi kuittailla mulle pari viikkoa sitten: Kun vuokrasin yhtä leffaa palauttaessani toisen, se kysyin onko mulla maratoni menossa. Ja kun seuraavan kerran kävin, kysyi se sama jäbä, että aionko taas tulla kahdesti vuokraamaan. Ja tänään se oli taas töissä. Ja kertoi mulle, että on sen viimeinen päivä. Kommentoin siihen ehkä vähän turhan pettyneen ja yllätyneen kuuloisesti echt?!, mutta kyllä mua oikeestikin surettaa. Se oli hirmu mukava ja olis kyllä saanut pyytää mut edes treffeille! Tai olisin halunnut vähintään toivottaa sille alles gute, mutta kun palautin leffat, oli se je tiessään. Että se mun orastavasta romanssista videovuokraamon työntekijän kanssa.

Lopuksi vielä Radio Fritzillä viime aikoina soinut kappale, jota oon fiilistellyt.

Es geht um die Liebe.

Tänään ostin kaksi joulupalloa. Luulen, etten raaski ottaa niitä pois joulun jälkeen, koska ne on niin kivat ja jouduin käyttämään tikapuita, että sain ne paikoilleen. Huonekorkeus on kohtalaisen suuri.

Syysmelankoliaa

Tänään sain itseni raahattua kirjastoon, Jacob-und-Wilhelm-Grimm-Zentrumiin.

On tää tietty vähän erityyppinen kuin Helsingin yliopiston päärakennuksen kolmannen kerroksen kirjasto. (Kuvan kähvelsin internetin ihmeellisestä maailmasta.)

Sain jokseenkin opiskeltua, mutta turhauduin kielitieteen kotitehtäviin, joiden tehtävänantoja en ymmärtänyt.
Pitää muotoilla joku sopivan vähän nöyrä sähköposti proffalle ja kertoa, etten kykene tekemään tehtäviä yhtä hyvin kuin paikalliset, koska multa puuttuu natiivien saksan kielen kompetenssi. Ehkä saisin vähän helpotusta. (Viime viikolla avasin muuten ensimmäisen kerran suuni kielitieteen luennolla, kun proffa oli kiinnostunut suomen kielen vokaaliharmoniasta. Sopersin jotain aika alkeellista, minkä jälkeen vieressä istuvat tytöt supattivat toisilleen so süss.)

Tää ilta on koostunut sitten lähinnä suomiräpistä. (Oon oikeesti kuunnellu muutaki ku vaan Puhuvaa Konetta.)

Ja aivan tavallisesta syksyisestä melankoliasta.

Exploring the west.

Niin siinä nyt sitten vain kävi, että piakkoin siirrän itseni ja omaisuuteni muurin toiselle puolelle. Vaikka tyhmähän se on näin sanoa, koska kuten baarissa viikonloppuna tapaamamme mies totesi eihän muuria enää yli kahteenkymmeneen vuoteen ole ollut olemassa. Mutta edelleen se vain puhuttaa. Viime viikolla radiossa puhuttiin ossiesien ja wessiesien eroista. Ja jonkun (käsittääkseni melko uuden) tutkimuksen mukaan edelleenkään noin 20 % itäberliiniläisistä ei ole koskaan käynyt lännessä ja suurinpiirtein sama luku toisinpäin. Enhän mäkään Helsingin joka kolkassa toki ole käynyt, mutta täällä itä-länsi matkustaminen on niin paljon helpompaa kuin Helsingissä, että länteen (ja tulevaisuudessa itään) kulkeminen on tosi mutkatonta.

Muutan siis Schönebergiin. Ehkä viikonloppuna.

En oo vielä voinut kovin tarkasti suunnitella muuttoa, koska vuokranantajan yhteydenpito on ollut vähintäänkin kuumottavan vähäistä. Perjantaina sain tietää, että Ella (tuleva vuokranantajani ja kämppikseni) haluaa just mun muuttavan kämppiksekseen. Vastasin sitten pikaisen kuumottelun (tää on siis juuri se samainen vähän tylsän oloinen tyttö, josta aiemmin kerroin), että kyllä, muutan sinne! Tulin siihen lopputulokseen, että en jaksa enää juosta yhdessäkään Beschictigungsterminissä, enkä kirjoittaa yhtäkään meiliä, johon en tule saamaan vastausta. Ja kuten Ville hyvin sanoiksi puki, rauhallisen tyypin kanssa on varmaan loppupeleissä helpompi asua kuin liian villin ja menevän.
Jäin odottamaan vastausta (tässä välissä mainittakoon, että mullahan ei Ellan puhelinnumeroa ole) ja luin siltä saamani meilin ehkä sata kertaa uudestaan, koska halusin olla varma, etten ole ymmärtänyt väärin. Koska vastausta ei heti kuulunut ja koska olin sitten kuitenkin onnistunut kahden virkkeen mittaisen sähköpostin hieman väärin ymmärtämään, kirjoitin lauantaina uuden vastauksen, jossa kerroin, että voisin tällä viikolla muuttaa. Vastausta ei edelleenkään kuulunut, ei sunnuntainakaan.

No tänään olin sitten saanut vastauksen. Se kuuluin näin: Genau das meinte ich.

Joku juuri joskus lähiaikoina puhui saksalaisten kykenemättömyydestä vastata useampaan kuin yhteen kysymykseen sähköpostissa. Nyt tulin sitten todistaneeksi sen. Olin siis kirjoittanut, toisessa sähköpostissani, että taisin ymmärtää vähän väärin tarkoititko sitä ja tätä. Ja sitten kerroin ne mulle sopivat muuttopäivät. Olin odottanut jotain kommenttia myös tähän asiaan. Lievästi sanottuna turhauttaa tän asian etenemisen hitaus nyt. Jos saan odottaa seuraavaa vastausta yhtä kauan, menee kyllä jo vähän hermo!

Also, pääasia kuitenkin on, että mulla on nyt uusi koti ja pääsen tän kuun aikana muuttamaan.

Lauantaina kävin vähän tutustumassa tulevaan asuinalueeseeni. Yritin ottaa havainnollistavia kuvia, mutta niistä välittyy lähinnä loppusyksyinen tunnelma.

Tämä ei ole mun talo, mutta löytyy ihan nurkan takaa.

Tämä kirkko on edessäni, kun tulen uuden taloni ovesta ja käännyn oikealle. Ei taida olla mikään ihmeellinen kirkko, kun edes GoogleMaps ei osaa kertoa mulle sen nimeä.

Hauptstrasse, melko lähellä kulkeva suurempi tie, joka johtaa Innsbrucker Platzille.

PS. Lonely Planetin välissä ollut kartta kertoi mulle, että parin korttelin päässä mun tulevasta kodista sijaitsee Former Home of David Bowie & Iggy Pop. Tuntuu melkein syylliseltä, etten oo vielä koskaan oppinut kuuntelemaan Bowieta.

Ich bin krank, aber trotzdem jetzt fröhlich!

Syysflunssa tekee tuloaan ja tietysti pahimpaan mahdolliseen aikaan. Kun pitäisi tuota kämppää edelleen metsästää.
Tänään kävin katsomassa yhtä, joka oli kiva. Mutta tyttö, jonka kanssa siellä asuisin, vaikutti vähän tylsältä. Mutta kuitenkin tosi mukavalta.
Ja asunto on lännessä. Jostain syystä mulla on ennakkoluuloja länttä kohtaan, vaikka tosi monet paikalliset on sanoneet, että oikeastaan länsi on paljon coolimpi. Mutta ne ovat kaikki tainneet olla itse wessieitä. Lännessä on kuulemma paremmat klubit ja itä on vain turisteille. (Ja yksi vaihtarikaveri taas sanoi, että lännessä ei ole mitään.) Mutta ei sille voi mitään, että oon kotiutunut tänne Friedrichshainiin niin hyvin, että en millään raaskisi muuttaa muualle (tosin täältä on vaikea löytää kämppiä). Yhden kahvilan pitäjä ja yhden pitserian pitäjä moikkaa mua aina, kun kuljen ohi, enkä haluaisi jättää niitä!
Tänään oli hyvä asuntopäivä. Toivottavasti saan lisää vastauksia. Sunnuntaina menen katsomaan yhtä kämppää (jossa tosin voisin asua vain toukokuun loppuun) ja huomenna ehkä yhtä, mutta en ole saanut mitään varmistusta.

Eilen illalla (n. klo 23-01) oli Saralla täällä jotkut pippalot. Pitkästä aikaa olisin saanut itseni ennen puoltayötä nukkumaan, mutta hc-teknon kovat bassot estivät mun unen. Otti päähän, koska nenä vuosi, kurkku oli kipeä ja päätä särki.

Annoin sitten aamulla itselleni luvan skipata kirjallisuushistorian luennon (joka käsittelee yhtä keskiaikaista runoilijaa, sehr interessant!) ja raahauduin keskustaan vasta kahdeksi, koska silloin näin Liseä ja Siriä. Käytiin kahvilla ja oli kivaa!

Kotimatkalla ostin uudet kengät. Ja klementiinejä.

Keine Fotos heute!

der Tag der Flohmärkte

Koska joku pesee taas pyykkiä just silloin, kun olin itse ajatelut peseväni, kerron nyt tästä päivästä.

Keltainen auto keltaisen puun alla Bürknerstrassella.

Heräsin kahdeltatoista ja pääsin jo joskus vähän ennen kolmea liikkeelle. Olin ajatellut mennä Mauerparkiin, mutta huomasinkin, että tänään oli myös Newkoelln Flowmarkt (joka on vain kerran kuussa), joten muutin suunnitelmia. Oon sitä paitsi kuullut, että Mauerparkin kirppari on kallis. No yritän ehkä kumminkin mennä sinne ensi viikolla.


Söin omenapiirakkapalan ja katselin tällaista maisemaa.

Yritin etsiä lämmintä villapaitaa ja kenkiä. En löytänyt. Sen sijaan ostin mustan yksinkertaisen laukun, jossa ei ole kantohihnaa, Hennesin mustavalkoraidallisen trikoohameen, joka osoittautui liian isoksi ja sinisen hihattoman villapaidan, joka sopii täydellisesti yhteen mun harmaan kynsilakan kanssa.

Kotimatkalla kävin vielä Boxhagener Platzilla katsomassa, josko siellä olisi vielä kirppari pystyssä. Jokseenkin oli, mutta alkoi olla jo niin pimeää, ettei siellä nähnyt melkein mitään (koska täällä ei puistot oo todellakaan yhtään valaistuja). Suurin osa myyjistä keräili jo myymisiään pois, mutta ehdin silti nähdä, että siellä oli ollut vaikka mitä. Varsinkin sisustusjuttuja (ja kenkiä!). Pitää sinnekin ehkä yrittää ensi viikolla uudestaan.


Äsken kun selailin taas WG-gesuchtia uuden asunnon toivossa, ja vastasin sitten yhteen ilmoitukseen (tänään oli vähän huono päivä, kun ei ollut oikein mitään, mihin vastata), huomasin, että oon ainakin viimeiselle kolmelle kopioinut semmoisen sähköpostiviestin, jota olin vähän muokannut yhteen vastaukseen. Ei ihme, ettei ole tullut vastauksia.
Miksi muuten kaikilla on kissa tai koira? Rajoittaa aika lailla asunnon hakua.

Viikon lempparibiisi on ollut The Don Smash Them All.

die Schlaflosigkeit

Veeran vinkit osa 1: Näin tutustut saksalaisiin kanssaopiskelijoihisi.

Ymmärrä luennoitsija väärin ja luule, että seuraavana vuorossa on pareittain keskustelua saksan foneemeista. Käänny vierustoverisi puoleen (luennoitsijan jatkaessa luennointiaan) ja sano hapuilevasti saksaksi "tää on mulle aika vaikee aihe, kun en puhu saksaa äidinkielenä". Hetkeä myöhemmin oivalla, että ymmärsit väärin, lähes nolostu, mutta aloita kuitenkin luennon loputtua mielenkiintoinen keskustelu kyseisen vierustoverin kanssa. Älä missään nimessä kysy tämän nimeä.

Kuten Facebookissa jo kerroin, onnistuin torstaina luomaan ensimmäisen kontaktin paikallisiin kanssaopiskelijoihin. Tai siis yhteen niistä. Aihetta olisi tosin ollut jo tiistaina.

Torstai-iltana lähdin Sirin kanssa Fritzclubille, koska siellä oli Professoren Nacht. Berliinin kolmen yliopiston proffia oli dj:nä (huutoäänestyksellä valittiin voittja) ja meno oli ihan käsittämätön. Ei kuultu Sirin kanssa kovinkaan paljon professoreiden seiteistä, koska siellä oli myös toinen puoli, jossa oli normi-dj, ja koska metsästettiin Sirin jonosta pokaamaa miestä. (Oltiin siis tutustuttu muutamiin paikallisiin opiskelijoihin jonossa, ja lopulta Siri onnistu iskemään yön aikana itselleen toisenkin deitin.)
Porukka oli ihan fiiliksissä ja mun on edes mahdotonta kuvailla tunnelmaa. Illan ehkä kuulluimpia lauseita oli Studierst du an HU, TU oder FU? Puheenaiheena oli useampaan otteeseen yliopistojen paremmuusjärjestys.

(Tähän kuvaan pitäisi oikeastaan liittää tuolla hetekllä soinut kappale, mutta en tiedä, mikä se oli. Mun läksiäisissä soi aika lailla saman genren musiikkia.)

Tulin kotiin aamulla noin klo 5.30. En mennyt perjantaina tutoriumiin. Illalla tapasin Laurin toisen kerran (ei oltu nähty kahteen viikkoon ja olin ollut varma, ettei se halua enää tavata mua) ja oli ihan huippukivaa. Yritettiin lukea Pahan pappia ja kääntää sitä saksaksi, mutta kieli oli niin tyyliteltyä, etä luovutettiin ekan kappaleen jälkeen ja keskityttiin jutustelemaan niitä näitä.

No se olikin sitten aika lailla kaikki, mitä tein perjantaina. Enkä tänäänkään oo tehnyt mitään. Tai kävin syömässä yhden cupcaken Berlin Cupcakessa. Oli syntisen hyvää.

Lemon Drop



Täällä on muuten viikossa muuttunut maisema huomattavasti. Lehdet on tulleet alas ja on ollut pilvisempää. Alkaa tuntua oikealta loppusyksyltä. Söin syksyn ekat klementiinitkin eilen. Kilo upposi ongelmitta.





Oon viimeiset reilut kolme tuntia lukenut muotiblogeja (koska piti keksiä vaihtoehtoista tekemistä romanttisille komedioille, jotka on lähinnä lamauttanu mua lisää) ja inspiroitunut mm. sisustamisesta. Ongelmana on vaan se, ettei ole oikein mitään sisustettavaa. Täällä mun huoneessa on kaikki Paulin tavarat ja muutenkin pitää kuukauden sisällä muuttaa pois. Kävin Frankfurter Torin Humanassa hypistelemässä pitsiverhoja toissaviikolla. Aion sisustaa mun tulevan huoneen ihan eri näköiseksi kuin mun asunto Helsingissä oli. Pitäisi vaan ehkä olla se huone ensin. Kovasti on haku päällä. Tällä viikolla kävin katsomassa kolmea.

Voisin myös huomenna yrittää olla vähän aktiivisempi kuin aikaisempina sunnuntaina ja saada itseni kirpputorille.

Oon potenut täällä huonoa omaatuntoa laiskuudesta ja lopulta oikeuttanut itseni siihen, koska tavallista elämäähän täälläkin kuitenkin eletään, vaikka ei Suomessa ollakaan. Mutta nyt tuntuu jo ihan yleisestikin otten siltä, että olisi ehkä aika ottaa itseä niskasta kiinni ja just tällä hetkellä on hirmu aktiivinen olo. Harmi, että kello on melkein puoli neljä yöllä. No aloitan huomenna!

Gute Nacht und guten Morgen liebe Leute!

It sounds nasty when you say genau.

Lauantaina opettelin viettämään aikaa itseni kanssa. Sunnuntaina unohdin sen taidon. Tänään oon ollut kohtalaisen laiska.

Lauantaina oli syksyn kaunein päivä tähän mennessä. Lähdin kävelylle.







Istuin Yaam nimisen kulttuuripaikan rannassa, söin maailman parasta toskakakkupalaa, join Club-Mateeta ja luin Paul Austerin City of Glassia yhden luvun verran. Aurinko paistoi ja oli lämmin.









Loppupäivän kävelin. Päädyin Luisenstädtischer Kanaliin ja kävelin sen päästä päähän.







Kotiin palasin auringon laskettua. Hetkeä myöhemmin olin matkalla Erasmus-bileisiin aloitteluiden kautta.
Jonossa tapasin mukavan saksalaispojan, jonka kohtasin uudestaan narikkajonossa kotiin lähtiessä. Se sanoi mulle tuon otsikon lausahduksen. Ei vaihdettu puhelinnumeroita, vaikka käytiin kotimatkalla yhdessä falafelilla. Ja sunnuntai-iltana, kun olin ulkona syömässä Lisen ja Sirin kanssa, olin hetken aikaa varma, että se samainen miekkonen istui viereisessä pöydässä. Tulin kuitenkin lopputulokseen, että se oli joku muu, jolla vain sattui olemaan samanmuotoiset kasvot.

Sunnuntaiaamuna herätessä ajattelin, että tuntuu, kuin olisin ollut ulkona eilen illalla. Hetken kuluttua tajusin, että totta olin bileissä. En saanut koko päivänä mitään aikaan.

Tänään yritin olla ahkera, mutta huomiseen kirjallisuuden seminaariin valmistautuminen on edelleen vaiheessa.

Ich bin sehr müde.

Varmaan eniten täällä käyttämäni saksankielinen lause tuo otsikko tuossa.
Tällä hetkellä se on kuitenkin ainoastaan karu totuus.

Syksy.


Hanna oli kylässä ja käytiin Berghainissa. Siitä on täällä suunnilleen jokainen mun vaihtarikaveri puhunut ja melkein joka viikonloppu on ollut suunnitelmissa mennä sinne. Koskaan ei olla kuitenkaan päädytty. Ja Jovan on käännytetty kaksi kertaa ovelta. Meillä ei ollut mitään ongelmia päästä sisään puoli kolmen aikoihin. Ei kysytty edes henkkareita!
Oli ihan huippu meno! Berghainin ovella oli vielä jono, kun lähdettiin pois, ja oltiin kotona ehkä puoli kahdeksalta.

Ostbahnhof aamun sarastaessa.

Kotimatkalla saattoi vähän väsyttää.

Kauneimman värinen hetki päivästä, Gürtelstrasse.

Huomenna alkaa taas saksan kurssi. Tosin kahdeksalta aamulla on hitusen liian aikaisin, mutta kirjallisuushistorian luennon vuoksi en kerennyt ilmoittautua maanantain ryhmään. Onneksi viikonloppuna on aikaa nukkua.

Szczecin und Sprachtandem

Perjantaiaamuna lähdettiin Sirin kanssa Puolaan, kaupunkiin nimeltä Szczecin (saksaksi Stettin). Ei oltu kumpikaan aikaisemmin Puolassa käyty, niin päätettiin spontaanisti suunnata tuonne, kimppakyydillä.
Kuskina oli rennon oloinen Jan, joka oli menossa kaverin pippaloihin Stettiniin.

Stettin ei ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen paikka. Paljon neuvostotyylisiä rakennuksia ja ravintoloita oli lähes mahdoton löytää. Päädyttiin sattumalta kuitenkin ravintolaan, jossa tarjoiltiin perinteistä ukrainalaista ruokaa. Oli ihan huippuhyvää ja tarjoilijamiekkonen oli pukeutunut viehkoon perinneasuun.
Syömisen lisäksi lähinnä shoppailtiin masentavan tutuissa kaupoissa ja Zaran kassalla törmättiin norjalaiseen jäbään, joka kutsui meidät skandinaavisiin bileisiin. Päätettiin sitten jäädä yöksi ja etsiydyttiin hotellille nimeltä Ibis, joka oli halpa. Katsotiin vähän aikaa paikallista musiikkiteeveetä (videot oli kivasti miksattu yhteen, tosin Maroon 5:n Moves like Jagger tuli kaksi kertaa peräkkäin) ja lähdettiin sitten ravintolan kautta pippaloihin.
Jouduttiin tyytymään amerikkalaistyyliseen pizzeriaan, koska wie gesagt ravintoloita Stettinissä ei liiemmin näkynyt. Oli kyllä melkein liian hyvät pizzat!
Itse pippalot oli sitten aikamoinen yllätys. Ollaan molemmat ilmeisesti Sirin kanssa sen verran berliiniläistytty, että skandinaavinen biletyspynttäytyminen on jäänyt unholaan. (Siri on siis Norjasta, mitä en ehkä ole missään vaiheessa maininnut.) Tunnelma Patio-nimisellä klubilla oli verrattavissa johonkin Helsingin pahimpaan mainstreamklubiin, ehkä Amarilloon, mutta en voi olla varma, koska ei oo siellä pahemmin tullut vierailtua. Päiviteltiin sitä menoa sitten hetkisen verran ja yritettiin humaltua, mutta ei onnistuttu, koska oltiin syöty itsemme niin täyteen. Lähdettiin pois joskus yhden aikaan ja käytiin vielä yksillä viereisessä kapakassa ja painuttiin pehkuihin.


Oonko jotenkin tyhmä, kun tää liikennemerkki oli musta hirmu hauska?


Stettinin pääkatu (?) ja Siri.

Pation sisäpiha.

Ja sisätila.

Lauantaiaamupala Cafe 22:ssa.

Näköalat oli hienot, mutta ruoka pettymys (ulkonäkö voi pettää).

Lauantaina päästiin Janin kyydillä takaisin kotiin.

Lauantai oli sitten muuten aika turha päivä. Nimeltämainitsematon henkilö kertoi mulle pelistä nimeltä Doodle or Die ja pelasin sitä sitten valehtelematta koko päivän. (Ei kannata katsoa linkkiä, mikäli ei halua koukuttua täysin.) Okei kävin myös vuokraamassa yhden leffan, mutta se oli vikatikki. En suosittele kenellekään elokuvaa nimeltä Skyline. Oli ehkä huonoin leffa vähään aikaan!

Sunnuntaina tapasin mun ensimmäisen sprachtandempartnerin! Tuntui ihan, että olisin ollut matkalla sokkotreffeille.
Ja tänään tapasin toisen.
Molemmat ihan huippumukavia. Lauri (ensimmäinen) on puoliksi suomalainen ja puhuu hyvää suomea, joten keskustelu oli aika mutkatonta. Juteltiin niitä näitä tunti: puolet suomeksi ja puolet saksaksi. Aiheet tosin oli saksaksi mun sanavarastolle vähän turhan haastavia, mutta selviydyin onneksi kohtuullisen kunnialla.
Nadja (jonka tapasin tänään) on ollut suomessa vaihto-oppilaana 07-08. Istuttiin Shönebergissä viihtyisässä kahvilassa melkein kaksi tuntia. Puhuttiin ehkä 20 minuuttia suomea ja muuten saksaa. Suomen puhuminen oli yllättävän rankkaa. Kun ei ole melkein puoleentoista kuukauteen puhunut suomea, on sanojen löytäminen jokseenkin hakemista ja lisäksi piti puhua hitaasti helpoista aiheista. Hukkasin punaisen lankani aina puolessa välissä lausetta. No, tää on ehkä hyvää harjoittelu mun tulevaa ammattia varten!

Tänään oon puhunut pelkästään saksaa.
Aamupäivällä kävin kampaajalla pikkiriikkesen ehostuttamassa mun tukkaa. Angolalainen kampaaja ei puhunut lähes yhtään englantia ja olin muutenkin päättänyt selviytyä siitä käynnistä pääosin saksalla. Kampaajan jälkeen menin puolen tunnin informaatioluennolle (?), minkä jälkeen yritin mennä syömään Mensaan (paikallinen Uni Cafe), mutta ruokaa ei enää tarjoiltu (pelkästään sämpylöitä ja herkkuja). Törmäsin kuitenkin sveitsiläisiin (ranskankielisiin) vaihtarituttuihin ja jäin niiden kanssa istuskelemaan. Puhuttiin ainoastaan saksaa. Sitten olikin helppo puhua Nadjan kanssa!

Huomenna ehkä vihdoin jotain oikeita luentoja, eikä pelkästään epämääräistä informaatiota. Jänskää!

Tästä hetkestä lähtien Berliini tuntuu virallisesti kodilta.

Ostin juuri lentoliput: joulu Suomessa (20.-28.12.).

herbstliches Licht und andere Sachen

Ei oo tullut kirjoitettua vähään aikaan. Uutuuden viehätys alkaa olla tiessään. Se täytyy myöntää.
Eikä musta oo täällä sormia napsauttamalla tullut täysin eri ihminen. Saatoin ehkä vähän odottaa, että tulisi. Olin väärässä.

Viime viikon perjantaina loppui kielikurssi, mikä tarkoittaa, että nyt on vapaaviikko. Tiedossa on mahdollisesti jokin pieni reissu johonkin lähitienoon kaupunkiin. Tai ehkä vähän kauemmaskin. Huomenna mennään katsomaan Melancholia.
Ensi viikolla alkaa varsinaiset opinnot ja tällä hetkellä ne aiheuttaa hivenen stressiä. Mutta toisaalta ihan huippua! Helmikuun loppupuolelle asti sitten jokseenkin selkeä toimintasuunnitelma ja ehkä aika sikana uusia ihmisiä ja vihdoin vähän enemmän natiivejakin toivon mukaan!

Perjantaina käytiin kielikurssiryhmän kanssa opastetulla kierroksella Bernauer Strassen Gedenkstätte Berliner Mauerilla. Oli tosi mielenkiintoista. Ja sää oli ihana: aurinkoinen, mutta kylmä.

Valentine ja eBaysta ostettu vartiotorni.


Viikonloppuna pistäydyin Tanskassa.


Oon ajautumassa hyvin vakavaan alokuvienkatselukierteeseen. Asiaa ei yhtään helpota se, että puolen kilometrin päässä sijaitsee Video World, jossa kaikkien leffojen vuokraus maksaa 1 € / vuorokausi.
Leffojen katselulle vois olla ihan hyvä selitys kielen oppiminen, mutta oon niin luusei, että katson elokuvat alkuperäiskielellä (joka on tähän mennessä sattunut joka kerta olemaan englanti) englanninkielisillä tekstityksillä (jos sellaiset löytyy).
Neue Bahnhofstrassen Video Worldissa on kyllä parempi scifi-vlikoima kuin Sturenkadun Makuunissa. En tosin oo vielä käynyt siihen käsiksi, koska pelkään kielimuuria.

Äsken leffaa palauttaessa kävin lyhyehköllä yökävelyllä pimeillä kujilla. Gürtelstrasselta kääntyy sellainen pikkutie, jonka nimi on Wiesenweg ja joka kerta, kun oon ohittanut sen, on tehnyt mieli kääntyä ja tutkia, mitä sieltä löytyy. No, päätin näin yöllä sitten lähteä seikkailemaan. Oli aika ankeaa (ja hitusen pelottavaa täydenkuun loisteessa), mutta syksy tuntui hyvältä.


Tuo takana oleva talo HOWOGE-teksteineen näkyy mun ikkunasta.

Oon yrittänyt kovasti etsiä itselleni Sprachtandem-kumppania, koska jos en pian pääse puhumaan jonkun natiivin kanssa saksaa kunnolla ja paljon, ei mun opiskeluista tuu mitään. Ainoa vastaus (lukuunottamatta sitä, joka vastasi, mutta ei sitten vastannut mun vastaukseen enää koskaan) on tullut Sven nimiseltä mieheltä, josta olin onneksi kuullut aikaisemmin. Se oli yrittänyt vokotella ranskalaisia tyttöjä. Hyi.


Bis dann, irgendwann!


PS. En osaa herätä aamuisin. En kuule herätyskelloa ja näen sairaita unia.

Bitte nicht einsteigen!

(Eilen illalla Hermannplatzilla nähtyä.)

Charlottenburg

Eilen tutustuin uuteen kaupunginosaan.

Äitin kollegan mies tuli eilen Berliiniin ja toi mukanaan mun omaisuutta. Suuntasin siis aamupäivällä ennen kielikurssia Charlottenburgiin, tämän miehen hotellille. Charlottenburg sijaitsee täysin päinvastaisella puolella kaupunkia kuin mun koti. Mulla ei ollut karttaa mukana, joten hotellille päätyminen oli vähän hakuammuntaa, mutta menestys oli kaikesta huolimatta hyvä.
No, tämän kollegan miehen lentokone oli tietysti myöhässä, eikä mun tavaroita ollut vielä jätetty respaa. Lähdin siis tyhjin käsin kohti keskustaa, edelleen ilman karttaa. Tällä kertaa menestys ei ollut ihan yhtä hyvä. Katsoin muka tosi tarkasti bussipysäkin kartasta, mitä tietä pitää lähteä kävelemään, että pääsen lähimmälle S-bahnhofille, josta pääsee keskustaan ilman vaihtoja (olisin siis voinut ottaa myös U-bahnin hotellin nurkalta ja yhden pysäkin päästä olisin ollut oikealla asemalla). Lähdin sitten ihan väärään suuntaan. Olin nälkäinen ja helle otti päähän, eikä mulla ollut edes sitä saamarin laukkua, jota olin mennyt hakemaan.

Kielikurssin jälkeen lähdin sitten takaisin Charlottenburgiin. Edelleen ilman karttaa. Löysin hotellille ongelmitta. Sain laukun ja lähdin kohti hotellia lähinnä olevaa S-bahnhofia, jolta pääsin ilman vaihtoja kotiin. Valitsin eri reitin kuin aamulla tullessani, enkä törmännyt ihan heti bussipysäkkeihin, joilla olisin voinut katsoa karttaa. Kun pysäkki vihdoin osui matkan varrelle ja tarkistin, olenko yhtään oikealla suunnalla, huomasin, että olinkin valinnut lyhyemmän reitin kuin aamulla. Joskus on ihan hyvä näköjään seurata vaistoja!


Tänään menin uudestaan Charlottenburgiin. Oon viettänyt aikaa lähinnä kaupungin itäpuoliskolla, joten ajattelin, että nyt reilun kolmen viikon jälkeen on ehkä ihan hyvä tutustua myös länsipuoleen. Tosin kaikki, mitä siellä tein, oli Schlossgartenin läpi käveleminen. Mutta se ei ollut yhtään huono ratkaisu.









Oon kyllä ihan iloinen, että asun idässä. Täällä on vähemmän siistiä, boheemimpaa ja pienipiirteisempää. Helpommin lähestyttäviä kahviloita ja ruokapaikkoja, uniikimpia putiikkeja. Täydellistä melkeinpä! (Ainakin tämänhetkisen tutustumisen perusteella.)


PS. Nyt on lokakuu ja mulla oli tänään kuuma kesämekossa, vaikka en ollut pukenut sukkahousuja. Missä viipyy syksy?!