Will you take me out next time?

Viime viikkoina on tapahtunut niin paljon kivoja jokapäiväisiä asioita, että en enää tiedä, mistä kirjoittaisin tänne.

Tentit alkaa ensi viikolla, eikä mulla ole kuin yksi varsinainen tentti (sekin suullinen) ja sen lisäksi jotain palautettavia harjoitustehtäviä (jotka koen paljon tenttiä mukavammaksi vaihtoehdoksi) ja kielikurssin koe. Ja ainiin yksi online-koe, joka pitää palauttaa viimeistään lauataina ja jota varten pitää opetella käyttämään yhtä tietokoneohjelmaa (mitä yritän parhaillaan tehdä, mutta oon aivan liian väsynyt).
Tuntuu kyllä vähän, että naurettavan helpolla irtoaa 25 opintopistettä.

Kyllä, en ole edelleenkään päässyt väsymyksestä eroon, mutta kolmen viikon päästä Suomessa on sitten kaksi viikkoa aikaa vain nukkua.

Oon tavannut ihan älyttömän määrän mielenkiintoisia ihmisiä viime aikoina, mutta en tiedä kehen haluaisin tutustua syvemmin. Oon hengaillut viimeiset kolme viikkoa tosi mukavassa vaihtariporukassa, mutta jotenkin musta kuitenkin tuntuu, ettei niistä ihmisistä tule pinnallista kaveruutta syvempiä tuttavuuksia. Joten nyt etsiskelen spesiaaleja ihmisiä.

Oon alkanut vähän myös vältellä kirjastossa istumista, koska a) se on näin lukukauden lopussa jatkuvasti niin täynnä, että paikan löytämiseen menee melkein puoli tuntia ja b) en vaan jaksa istua siellä enää. Nyt esimerkiksi istun kivassa pikkukahvilassa, jonka nimi on Golzo, muutaman korttelin päässä kotoa. (Tuossa vieressä on kahvila, jossa on töissä yksi tyttö, jonka kanssa juttelin metrossa, kun olin tulossa kotiin Stattbadista. Haluaisin tutustua siihen tyttöön, mutta en ole vielä kertaakaan nähnyt sitä tuolla, kun olen kulkenut ohi.)

Viime viikonloppuna koin ehkä tähänastisen elämäni parhaat klubitushetket. Olin luvannut lähteä yhden ruotsalaisen epävaihtarituttavuustytön kanssa klubille. Raahauduin puolen yön aikoihin sen luokse Friedrichshainiin juomaan olutta. Juteltiin niitä näitä(mm. maailmankaikkeudesta, ulottuvuuksista, ihmisten itsekeskeisyydestä, naiviudesta, ahdistuneisuudesta ja ihmissuhteista) ja pohdittiin, minne minne mentäisiin. Johannan (eli sen tytön) monet kaverit oli menossa Berghainiin seitsemän aikoihin aamulla ja tultiin lopputulokseen, että seitsemän on liian myöhään ja että Berghainiin maksaa liikaa sisään. No, loppujenlopuksi päädyttiin lähtemään Johannalta puoli kuudelta ja mentiin Katerholzigiin, jonne maksoi jopa kaksi euroa vähemmän sisään, kuin Berghainiin.
Kun palasin kotiin kymmentä vaille 11 aamupäivällä, näytin tältä:

PS. Lauantaina satoi ensimmäinen jokseenkin pysyvä lumi. Oli nättiä.

I think i spider.

Ich denke ich spinne.

Tällä viikolla oli tavoitteena mennä aikaisemmin nukkumaan, kuin mulla nyt viime aikoina on ollut tapana. Epäonnistuin totaalisesti. Esimerkiksi viime yönä menin nukkumaan kolmelta, enkä siis todellakaan päässyt kahdeksaksi yliopistolle. No, onneksi sain sentään raahattua itseni kirjastolle yhdeksitoista (ja täällä sitä ollaan edelleen). Sain luettua loppuun satasivuisen näytelmän (saksaksi), josta olin lukenut eilen noin 40 sivua. Ymmärsin melkein, mitä siinä tapahtui, mutta kaikesta huolimatta oli tosi hyvä. Mennään viikon päästä katsomaan muutaman ookootyypin kanssa kyseinen näytelmä. Sen nimi on Diebe.
Nyt pitäisi kai vielä vähän yrittää opiskella, mutta väsyttää. Oon harkinnut meneväni yksin johonkin klubille tänään. Luulen, että se jää kyllä tekemättä.

Kater, aber nur Muskelkater.

Torstaina pidin kielikurssilla esitelmän, jota olin valmistellut viisi tuntia ja perjantaina istuin kirjastossa seitsemän tuntia tekemässä kielitieteen koetta.
Tuntui siis siltä, että olen ansainnut viikonlopun.

Näin perjantaina kirjaston jälkeen Lauria Friedrichshainissa ja juteltiin klubeista ja vaaleista ja saksan puhuminen tuntui ihanan helpolta. Kotimatkalla törmäsin Warschauer Strassella feissariin, jonka annoin kertoa kemikaalien vaaroista mulle kymmenen minuuttia vain todetakseni lopuksi, ettei mulla ole saksalaista tiliä. Se oli ihan leppoisa heppu ja halusi halata mua lopuksi. Hymyilytti.

Sitten raahauduin Weddingiin Sariannan luokse. Juotiin Lidlin bisseä ja puhuttiin kaikesta mahdollisesta. Eli lähinnä ihmissuhteista ja itseluottamuksesta. Sariannan luota mentiin vielä Oranienstrasselle tosi viihtyisään baariin, jossa soi hyvä musiikki.

Bar39, Oranienstrasse 39, Kreuzberg

Päädyttiin lopulta Magnetiin (vaikka ei ollut tarkoitus bilettää rankasti), jossa soi lähinnä huonoa musiikkia. Kotona olin noin klo 5.30. Heräsin kolmelta, kävin viiden kilometrin kävelyllä ja kaupassa. Söin ja aloin valmistautua iltaan.

Oli tavallaan aika spesiaali ilta, koska oltiin menossa Stattbadiin, joka on vanha uimahalli, jossa on näyttelyitä, joitain muita tapahtumia ja kerran kuussa klubi.
Mentiin mun uusien kavereiden ja tuttavuuksien kanssa aluksi Monarchiin Kottbusser Torille ja sieltä suunnattiin yhden aikoihin Weddingiin.

Stattbad Wedding, Gerichtstrasse 65

Jonotettiin sisälle varmaan noin tunti ja narikoihin vähintään vartti, mutta oli kyllä sen arvosta. Hukkasin kaikki mun kaverit ehkä vähän tahallaankin jossain vaiheessa. Ja musiikki oli ajoittain aika tylsää, mutta puoli kuuden aikaan oli ehkä parhaat bileet.
Lopulta lähdin seitsemän aikoihin kotiin, koska olin päättänyt tanssia aamuun asti. Törmäsin vielä lähtiessä Josefiin, johon olin tutustunut illan aikana, ja lähdettiin samaa matkaa. Idässä oli jo vaalea taivas ja, kun varttia vaille kahdeksan nousin Eisenacherstrassella maan pinnalle, oli jo ihan valoisaa. Jalkoihin sattui ja oli kaoottisen hektinen ja ylienerginen olo.

Ja kun heräsin neljältä, aurinko oli laskemassa.

PS. Tiistaina alkaa Berlin fashion week. Saa nähdä, vaikuttaako se mun elämään jotenkin.

Frankfurter Allee, Schreibwaren und neue Freunde

Vaikka en enää asu Frankfurter Alleen kupeessa, se on edelleen yksi mun lempparikaduista koko kaupungissa. Niin suora ja pitkä.

Kuva on otettu Frankfurter Allee -U-Bahnhofin kohdalla joskus syyskuussa.

Kävin hakemassa mulle tullutta postia Paulilta tänään ja fiilistelin vähän Friedrichshainia, mutta ei se enää tunnu kodilta niinkuin ennen. Ja jouduin kävelemään Samariterstrasselle saakka, että löysin muistiinpanopaperia, koska Ring Center petti mun luottamuksen. Tai olis sieltä varmaankin jostain löytynyt, mutta en jaksanut kiertää, ja tiesin, että keskustassa päin on yksi toimistotarvikeliike.

Kotimatkalla kirosin tän mun asuinalueen kauppojen sulkeutumisaikaa. Kaikkialla muualla tässä kaupungissa ruokakaupat menee kiinni kymmeneltä, mutta tässä mun lähistöllä kahdeksan jälkeen ei ole enää mitään auki. Paitsi Lidl Yorkstrassen lähellä. Ja onneksi lohdutukseksi löytyi purnukka ÜberRübeä. Niin ei haitannut sekään, ettei Lidlissä ollut jäljellä kuin paahtoleipää (jota mulla tosin oli kotonakin).

Sain viime perjantaina kasapäin uusia kavereita ja jostain syystä oon törmännyt suunnilleen jokaiseen niistä tällä viikolla kirjaston ympäristössä tai Mensassa. Oon jostain syystä törmännyt myös tosi moniin muihin kavereihin. Ja Jovan sanoi mulle tänään Du siehst so zufrieden. Ja totta se on, on ollut avoin mieli ja hyvä olla.
Vaikka en ole törmännyt siihen yhteen, jonka kaikkein eniten haluaisin nähdä uudestaan.

Kotiin tultuani kävin pitkästä aikaa pidemmän keskustelun mun kämppiksen kanssa. Naapuri oli kuulemma käynyt valittamassa, että mun lamppu paistaa öisin sisälle niiden ikkunasta. Tyhmiä ihmisiä, hankkisivat verhot.


Bis gleich!

PS. Lauantaina Stattbad! Geil!

Das war ein total unglaublich perfektes Wochenende!

Mun elämän suunta on nyt vähän muuttunut ja olo täällä on täydellistä. Muuta en tässä hetkessä osaa sanoa.

Ihanassa kakkukahvilassa soi tänään Zero 7 ja tää biisi jotenkin sopii mun olotilaan hirmu hyvin!

Bis bald wieder!

Anhalter Bahnhof

Viime vuoden toisiksi viimeisenä päivänä tein tutkimusmatkan Anhalter Bahnhofille. Se on S-Bahnhof Yorkstrassen ja Potzamer Platzin välissä, ja sen kautta kulkee S1, S2 ja S25, joilla pääsen kotiin (S1 menee lähimmäs ja noilla kahdella muulla pääsen näpsäkästi yhdellä vaihdolla). Mulla ei kuitenkaan ennen perjantaita ollut mitään käsitystä, miltä siellä näyttää, koska S-Bahn sujahtaa maan alle heti Yorkstrassen jälkeen.
Kävelin siis sateisena perjantaina noi neljän kilometrin matkan paikkaan, jonka sijainti kartallakin oli ollut mulle aikaisemmin epäselvä. Siellä näytti tältä:

Tuon pystyssä olevan julkisivun vieressä oli kyltti, jossa kerrottiin aseman historiasta. En jaksanut perehtyä.


PS. Hyvää uutta vuotta! Sen juhliminen näytti tältä:

Brandenburger Torin ympäristö oli niin täynnä ihmisiä, ettei siellä pystynyt kuin hengittämään, olemaan humalassa ja pelkäämään raketteja, joita ammuttiin ihan joka puolella.