Perjantai-iltana matkustettiin Sariannan, Khadijan ja Miikan kanssa B-zonelle metsäbileiden toivossa, mutta vastaantulevat hipsteripojat osas kertoa, että sähkö oli loppunut ja bileet ohi. Raahauduttiin kuitenkin Teufelsbergin huipulle, eikä ollut mikään hukkareissu! Oli lämmintä ja pimeää ja istuttiin ja laulettiin ja katseltiin Berliinin skylinea.
Oon viettänyt viikonlopun lähinnä ulkona istuen. Eilen ja tänään luin kirjaa Rudolph-Wilde-Parkissa, joka on mun lähipuisto. Oli vaikeaa keskittyä lukemiseen, kun ihmisten tarkkailu oli niin kivaa.
Eilen pistäydyin illalla Sariannan ja Miikan kanssa Görlitzer Parkissa fiilistelemässä grillien jälkeensä jättämää savuisuutta ja satunnaisia kuopan pohjalle muodostuneita reivejä. Olin pitkästä aikaa ihan hervoton. Lopulta päädyin vielä Natalien kanssa Admiralbrückelle (Berliinin vanhin silta ja suosittu hengailupaikka kesäiltaisin, tosin poliisit häätää ihmiset pois kymmenen jälkeen) juomaan olutta ja syömään hedelmäsalaattia. Oli ihan täydellinen lämpötila. Mekossa ja sukkahousuissa oli mukavaa.
Kaiken tän raukean lorvailun lomassa mulle on iskemässä pienoinen kieliahdistus. Tällä hetkellä puhun paljon englantia monien ihmisten kanssa ja melko paljon suomea, koska jostain syystä oon tutustunut vähän liikaa suomalaisiin. Huomaan vältteleväni tilanteita, joissa pitää kommunikoida saksaksi. Vertaan itseäni niihin, jotka opiskelee saksaa yliopistolla, mutta enhän mä mitenkään voi olla niiden tasolla, kun en oo missään vaiheessa ala-asteen jälkeen panostanut saksan opiskeluun erityisen paljon. Ja samalla unohdan huomata, kuinka paljon mun kielitaito on parantunut. Ja toisaalta ei pitäis tuntea syyllisyyttä englannin puhumisesta, koska onhan englannin parantumisesta myös paljon hyötyä. Täällä vaan jollain vaihtareilla on tapana osoitella syyttävällä sormella niitä, jotka puhuu keskenään englantia. Puolustukseksi voin onneksi sanoa, että osa mun kavereista ei edes puhu saksaa.
