das Zusammengehörigkeitsgefühl

Mun pitäisi parhaillaan työstää esitelmää aiheesta sei Berlin. Esitelmä on huomenna, enkä ole edes puolessavälissä vielä. Onneksi tämä on ryhmätyö. Harmittaa, kun tiedän olevani kohtalaisen hyvä publick speaker, mutta hukkaan kaikki sanat aina, kun alan puhua saksaa julkisesti.
Huomisen jälkeen loppukielikurssi on onneksi enää vähän rennompaa puuhastelua.

Viime viikonloppuna otin vähän yhteen ranskankielen kanssa. Maanantaina tunsin itseni sitten ihan täydeksi imbesilliksi, mutta onneksi Simon huomasi, että olin vähän allapäin ja juteltiin pitkään. Toivon kovasti, että osaan otta opikseni niistä asioista, joita Simon sanoi (mm. viisaita asioita yksinäisyyden ja yksin olemisen erosta).

Eilen oli ihan huippu ilta! Mun oli tarkoitus heti kielikurssin jälkeen tehdä kaikki läksyt (en tehnyt lopulta niistä mitään), mutta päädyttiinkin kreisibailaamaan Lisen, Sirin ja Simonin kanssa. Sirillä oli synttärit, niin oltiin sovittu, että mennään istumaan iltaa. Lopulta ilta(/yö) olikin sitten tällainen:

Magnet, ihan ok rockclubi, Falckensteinstraße 48, Kreuzberg



Matrix, vähän enemmän ok mainstreamclubi, Warschauer Platz 18, Kreuzberg. DJ soitti sopivan lyhyitä pätkiä kappaleista ja illan aikana soi mm. Macarena, Wannabe, Mr. Saxobeat, Everybody plus muita koko kansan suosikkeja.

Minä, Simon ja Lise ja synttärisankarikin melkein näkyy kuvan yläreunassa.


Pääsin kotiin joskus neljän aikaan (eli Berliinin mittapuulla kohtalaisen ajoissa). Tänään olin vain tunnin myöhässä ryhmätyön suunnittelutapaamisesta ja kaikesta huolimatta menin kielikurssille, vaikka olin vakaasti suunnitellut jättäväni väliin. Jälkeenpäin kaduttaa, että menin. Opettaja tosin kysyi, onko Siri vietellyt mut, mikä oli ihan mielenkiintoinen hetki.

Jossain välissä tänään ehdin viettää myös aikaa puluja tarkkailemalla.



Nyt palaan esitelmän pariin, vaikka päänsärky on vähän turhan vallitseva. Syynä tosin on jäätävä niskahartiajumi. Pitää hankkia kunnollinen tyyny, koska tämä ei voi enää jatkua näin! Piste!


DAS ENDE

Kielipeliä (ts. Oodi Suomen suloiselle kielelle).

Vuosi sitten tuskin uskalsin avata suutani englanniksi, tänään kaksi brittiä kehui mun englantia. Oon myös kuullut useammalta ihmiseltä kehuja saksan ääntämisestäni. Ich bin erstaunt.
Molempien kielten sanavarastoissa on kyllä vielä paljon hiottavaa. Luen U- ja S-bahnmatkoilla sanakirjaa.

Mutta kaikkein mielenkiintoisimpia ovat merkityskentät: Saksan kielessä poliittinen systeemi ei voi rappeutua samalla sanalla kuin talo (verfallen), mutta sekä kansoja että kielioppisääntöjä voi hallita samalla sanalla (beherrschen). Vaikka talojen ja abstraktien asioiden rappeutuminen tuntuu musta jotenkin lähimerkitysisemmiltä kuin asiakokonaisuuden osaaminen (ts. hallitseminen) ja jonkinlaisessa johtajan roolissa toimiminen (ts. hallitseminen).
Ja huomatessani, miten kiehtovia nämä asiat ovat huomaan jälleen opiskelevani aivan oikeaa alaa.
Pahinta tässä kuitenkin on se, että aloin tänään kaivata suomen kieltä ihan vietävästi. Ja lisäksi tänään opiskellut saksan kielessä joihinkin verbeihin liitettävät prefiksit (tosi mielenkiintoinen aihe, mutta meni vähän yli hilseen) ovat ehkä etäisesti verrettavissa suomen johtimiin. Hyvin etäisesti, mutta silti.
Kaipaan kaikkia suffikseja, mutta erityisesti johtimia.



PS. Tänään ei kuvia, sanat saavat riittää.

Wo bist du Herbst?

Alkaa hiljalleen kyllästyttää lähes kahdenkymmenen asteen lämpötila. Haluan oikean syksyn! Nyt! Sofort!
Tänään kävelin Alexanderplatzilta yliopistolle ja olin ihan kuumissani. Matkaa on vaan kilometri ja mulla ei ollut mitenkään erityisen paljon päällä. Vähän liian paksut sukkahousut ehkä.

Lehdet ehkä hivenen kellertää tai punertaa ja muutama on maahankin leijaillut. Mutta ei se riitä. Haluaisin pukea monta paitaa päällekäin!

Punainen lehti askelten edessä Grosse Hamburger Strassella.


Keltaisia lehtiä jossain päin Kreuzbergiä lauantaina.


Kaikesta huolimatta juon tänään ensimmäistä mustikkarooibosmukillista täällä (en ole vain aikaisemmin saanut ostettua teenhaudutusjutskaa). Maku ei ehkä täysin tyydytä, koska vesi maistuu tunkkaiselta, mihin alan kyllä hiljalleen tottua. Piakkoin pitää ehkä mennä tutustumaan lähiseudun teekauppoihin (joita on ainakin kaksi), koska ruokakaupoissa myydään vain erilaisia yrttiteitä. Ja kuten ehkä jotkut tietävätkin, juon vain mustaa teetä ja rooibosteetä.


PS. Huomenna musta tulee ihan oikeasti berliiniläinen, kun käyn kirjautumassa Bürgeramtissa! Toll!

I NEED LOVE

Ich als Tourist an einem sonnigen Tag.

Fernsehturm, Alexanderplatz

Pyhä Yrjänä, Nikolaiviertel

Marx-Engels-Forum, joka on rakennustyömaan vuoksi siirretty toiseen paikkaan (tämä kuva tosin ei kerro veistoksesta mitään)

Neue Wache ja Feliz, Unter den Linden 4

Humboldt-Universität, Unter den Linden 6 (kirjatori etupihalla)

Brandenburger Tor, Pariser Platz


Turistikierroksen jälkeen mentiin porukalla Kreuzbergiin sen pojan luo, jonka nimeä en muistanut, enkä osannut lausua. Nyt nimi kuullosti jo ihan helpolta, mutta en edelleenkään muista sitä. Fiilisteltiin sen pojan kanssa vähän Röyksoppia.

Alissa, Lise, Valentine, Siri, Maddi ja Kaori

Ja lopulta päädyttiin Warschauer Strassen S-Bahnhofin läheisyydessä sijaitsevalle klubille, jossa soi junkka. Oli kivaa, vaikka en junkasta kauheesti perusta ja musiikin laatu parani siinä vaiheessa, kun lähdettiin. No ehkä pääsen täällä klubille toistekin.

Klubin nimi jäi epäselväksi, mutta osoite on Revalerstrasse jotain.


PS. Älkää pelätkö, en tehnyt itsestäni pelleä valokuvatessani klubilla. Olin aika salainen.

Mein eigenhändiger Lebenslauf.

Tänään aloitin päivän läksyillä ja kielikurssin jälkeen palasin jälleen läksypinon ääreen. Yksi vähän (varsinkin aluksi) ylimielisen oloinen britti mun kielikurssiryhmästä tosin yritti saada porukkaa tänään elokuviin. Onneksi Simon muistutti läksyistä. Näitä on aika lailla.

Eilen olin ulkona ranskalaisten kanssa. En ymmärrä, miksi päädyn täällä usein hengailemaan porukoihin, joissa kaikki muut puhuvat keskenään samaa kieltä ja mä olen ainoa poikkeus. Aina, kun muut alkoivat puhua ranskaa, sanoin parapluie. Se on suunnilleen kaikki, mitä osaan ranskaksi sanoa (kiitos Oona, kun opetit reilillä). Saatoin myös puhua suomea.

Hirmu hyvä kuva ranskalaisista Orianenburger Strassella.
Alissa, Simon, (tämä nimi oli liian vaikea lausua ja muistaa) ja Valentine, joka ei mahtunut tähän kuvaan.


Musta on jännää, miten ihmiset täällä ajautuu omankielistensä pariin. Vaikka mä tiedän kaksi täällä olevaa suomalaista ja olen jutellut molempien kanssa, ei mulla ole oikeastaan kauhean suurta tarvetta viettää niiden kanssa aikaa, perustaa mitään pikkuyhteisöä. Ja musta on jopa kivempi olla ainoa suomenkielinen porukassa. Tunnen itseni jotenkin erityiseksi. On kai vähän eksoottista olla suomalainen, vaikka tosi monet sekoittaa pohjoismaat keskenään.
Nautin siitä, kun ihmiset jaksaa kuunnella, kun kerron niille, kuinka erilainen kieli suomi on. Pitäis varmaan laskea, kuinka monta kertaa vuoden aikana tulee selitettyä, että kaikki muut Euroopan kielet paitsi suomi, viro ja unkari ovat sukua toisilleen (ja kuten kaikki tiedättekin, nää kolme ovat keskenään sukulaisia).


Nyt pitää palata kotitehtävien pariin. Omakätinen ansioluettelo on vaiheessa ja pitäisi hankkia vielä tietoa joistain keskustan supermielenkiintoisista nähtävyyksistä, koska huomenna päästään leikkimään turistioppaita!



Bis bald wieder!


PS. Mietin vähän uudestaan ja tulin ajatelleeksi seuraavaa: Jos en kerro, mitä on tapahtunut ja mitä olen tehnyt, mitä virkaa tällä blogilla on? Joten ehkä sitten kerron. Mutta en kyllä kaikkea!

Miserable is the word of this moment.

Alessandro kielsi käyttämästä sanaa miserable, koska se on niin vahva sana, mutta käytän sitä nyt kuitenkin.

En aloittanut tätä blogia kertoakseni minuutilleen tai edes päivän tarkkuudella, mitä olen täällä tehnyt ja mitä kaikkea on tapahtunut. En osaa, enkä jaksa kirjoittaa listaa (tai vähemmän listaa) kaikesta mitä olen tehnyt. Kirjoittamalla haluan ehkä vähän yrittää avata sisintäni. Ja siitä syystä oletan, mulla olevan täydet valtuudet avautua ihan hivenen juuri nyt.

Pääpiirteittäin on ollut ihan huippua. Niin paljon kaikkea, etten tietäisi, mistä aloittaa, jos yrittäisin kertoa kaiken. Alessandro, italialainen lääketieteen opiskelija, teki mulle sunnuntaina ihan huippuhyvää pastaa. Tänään vietin koko aamupäivän tanskalaisen Lisen kanssa Prenzlauer Bergissä söpössä kahvilassa niitä näitä rupatellen.

Morning Glory Coffeeshop, Kastanienallee 75, Prenzlauer Berg




Mutta tällä hetkellä ottaa päähän:
1) Että jouduin iltapäivän kielikurssiryhmään, mikä tarkoittaa sitä, että kuukauden verran oon kiinni samojen 15 ihmisen kanssa klo 13.45-18.00. Paras hengailuosa päivästä siis menee neljän seinän sisällä. Olisin paljon mielummin aamuryhmässä (9.00-13.15). Onneksi Lise on mun kanssa samassa ryhmässä, niin voidaan yhdessä hajoilla väsymykseen.
2) Väsymys. Oon ollut joka päivä ihan tajuttoman väsynyt. Olin ulkona sekä perjantaina että lauantaina, mutta kumpanakaan päivänä en päässyt clubille asti, koska yksinkertaisesti väsähdin kesken kaiken. Lisäksi menin eilen nukkumaan kymmeneltä ja tänään kun herätyskello soi seitsemältä, en olisi millään jaksanut nousta. Ja sitten olin kielikurssilla kuolemanväsynyt, kun olin hengaillut ympäriinsä Lisen kanssa koko aamupäivän.
3) Liikaa kulttuureja. En sano tätä rasistisella tavalla, enkä haluaisi puhua pahaa kenestäkään, mutta mulla on ehkä tarpeeksi käsiteltävää tässä saksalaisessakin kulttuurissa, niin en millään jaksaisi (tämän vallitsevan väsymyksen kanssa) yrittää ymmärtää muita kulttuureja. Samassa kielikurssiryhmässä on kaksi afganistanilaista tyyppiä ja sen lisäksi, että opettaja tuntuu jotenkin suosivan niitä, ne on koko ajan äänessä. Esimerkiksi tänään, kun luin yhtä tekstiä ääneen ja siinä oli paljon vaikeita sanoja ja olin liian väsynyt, enkä osannut lausua niitä oikein ja opettaja korjasi ääntämystä, mun vieressä istuva afganistanilainen jäbä toisti ääneen jokaisen sanan, jonka lausuin väärin. Ikään kuin yrittäen korjata mun ääntämystä (vaikka mä en saanut sen saksasta mitään selvää). Olisi tehnyt mieli huutaa sille shut the fuck up now man it's me who's speaking. Mutta mulla ei todellakaan oo mitään afganistanilaisia vastaan. Tai ketään muitakaan. Ei edes ranskalaisia, eikä brittejä.
4) Kielikurssin opettaja. Aamuryhmässä olevat Thomas ja Cammilla kertoivat mulle ja Liselle, että niiden kurssilla oli heti ruvettu opettelemaan modaaliapuverbejä ja muita kielioppijuttuja ja tärkeyksiä. Mutta meidän opettaja keskittyi kertomaan siitä, miten saksalaiset pitää niiden koiriaan kuin kukkaa kämmenellä ja muutenkin puhui ihan liikaa asioista, joista ei oikeastaan oo mitään apua opiskelun kannalta (okei tottakai kaikki kielen kuuleminen on oppimista, mutta silti). Childish sanoi Lise ja i totally agree.

Hupsista, tulipas vuodatus, mutta ehkä tämä vähän auttoi and took me out of this misery.

En oo ihan varma, mitä mieltä olen siitä, että ihmiset sotkevat eri kieliä kirjoittaessaan. En voi kuitenkaan mitään sille tosiasialle, että teen sitä nyt itse. So get used to it bastards! Hahaa.

Mutta täällä on ollut ihanaa! Älkää luulkokaan, että olisin hautautumassa epätoivoon. Tänään oli vaan aika rankka päivä.


Bis bald!

gute Music, schöne Leute

Hundreds eilen illalla C-Clubilla oli hyvä, ihana. Ihmiset täällä näyttävät juuri siltä, miltä kuvittelinkin niiden näyttävä. Erilaisilta, tummemmilta, helpommin lähestyttäviltä. Jostain syystä yhdistän mustan rajauskynän alaluomilla Berliiniin (Saksaan), eikä se ole tainnut olla kovin suuri harhaluulo.

C-Club, Columbiadamm 9-11, Tempelhof


Es hat viel geregnet und ich habe kein Regenschirm. On satanut paljon ja mulla ei vielä ole sateenvarjoa. Kengät on koko ajan märät ja jalkoja palelee, on kylmää. Onneksi viikonlopuksi on luvattu melkein hellelukemia.

Olen saanut jo kokoon aikamoisen kasan adjektiiveja, joilla kuvailisin tätä kaupunkia, mutta jätän sen myöhempään. Nyt keskityn vain tuntemiseen. Zuerst versuche ich viel zu erfahren! Bilder und Wörter kommen später an.


Bis bald!


PS. Tänään oli kielitesti, joka olisi voinut mennä huonomminkin ja tutustuin ihmisiin, jotka olisivat voineet olla vähemmänkin mielenkiintoisia. Mutta näistäkin lisää tuonnempana.
Ainiin, olen myös alkanut ajatella saksaksi, mikä on hupsua.

Schon liebe ich Friedrichshain.

Gürtelstrasse 35, sisäpiha.


Olo on epätodellinen. Onnellinen kenties. Kenialainen vuokraisäntäni siskon aviomies läpäytti kämmenselkään, kun sanoin, että tuntuu epätodelliselta. Ensimmäinen asia, jonka kuulin sen suusta oli: You look nice.

Sänkyni koostuu vierekkäin asetelluista olutkoreista ja niiden päälle levitetystä patjasta. Keittiössä on vaalenavihreä ja tummanvioletti seinä.

Iltakävelyllä rakastuin Friedrichshainiin. Näin paljon kauniita ihmisiä, pieniä kahviloita ja baareja, joissa haluan pistäytyä, liikkeitä, joiden antimia haluan hypistellä, pikkukioskeja, joiden myyjät hymyilivät.