Mein eigenhändiger Lebenslauf.

Tänään aloitin päivän läksyillä ja kielikurssin jälkeen palasin jälleen läksypinon ääreen. Yksi vähän (varsinkin aluksi) ylimielisen oloinen britti mun kielikurssiryhmästä tosin yritti saada porukkaa tänään elokuviin. Onneksi Simon muistutti läksyistä. Näitä on aika lailla.

Eilen olin ulkona ranskalaisten kanssa. En ymmärrä, miksi päädyn täällä usein hengailemaan porukoihin, joissa kaikki muut puhuvat keskenään samaa kieltä ja mä olen ainoa poikkeus. Aina, kun muut alkoivat puhua ranskaa, sanoin parapluie. Se on suunnilleen kaikki, mitä osaan ranskaksi sanoa (kiitos Oona, kun opetit reilillä). Saatoin myös puhua suomea.

Hirmu hyvä kuva ranskalaisista Orianenburger Strassella.
Alissa, Simon, (tämä nimi oli liian vaikea lausua ja muistaa) ja Valentine, joka ei mahtunut tähän kuvaan.


Musta on jännää, miten ihmiset täällä ajautuu omankielistensä pariin. Vaikka mä tiedän kaksi täällä olevaa suomalaista ja olen jutellut molempien kanssa, ei mulla ole oikeastaan kauhean suurta tarvetta viettää niiden kanssa aikaa, perustaa mitään pikkuyhteisöä. Ja musta on jopa kivempi olla ainoa suomenkielinen porukassa. Tunnen itseni jotenkin erityiseksi. On kai vähän eksoottista olla suomalainen, vaikka tosi monet sekoittaa pohjoismaat keskenään.
Nautin siitä, kun ihmiset jaksaa kuunnella, kun kerron niille, kuinka erilainen kieli suomi on. Pitäis varmaan laskea, kuinka monta kertaa vuoden aikana tulee selitettyä, että kaikki muut Euroopan kielet paitsi suomi, viro ja unkari ovat sukua toisilleen (ja kuten kaikki tiedättekin, nää kolme ovat keskenään sukulaisia).


Nyt pitää palata kotitehtävien pariin. Omakätinen ansioluettelo on vaiheessa ja pitäisi hankkia vielä tietoa joistain keskustan supermielenkiintoisista nähtävyyksistä, koska huomenna päästään leikkimään turistioppaita!



Bis bald wieder!


PS. Mietin vähän uudestaan ja tulin ajatelleeksi seuraavaa: Jos en kerro, mitä on tapahtunut ja mitä olen tehnyt, mitä virkaa tällä blogilla on? Joten ehkä sitten kerron. Mutta en kyllä kaikkea!